Venäläisen nationalismin kansallisia erityispiirteitä

Nyky-Venäjällä nationalistiset aatteet läpäisevät puoluekarttaa oikealta vasemmalle. Presidentin puolue eli Yhtenäinen Venäjä kulkee tietysti kansakunnan rakentamisen kärjessä ja soveltaa omalla tavallaan ns. Venäjän idean ortodoksis-patrioottisia puolia.

Isoista puolueista Vladimir Zhirinovskin johtamat liberaalidemokraatit (LDPR) ovat tukeneet istuvaa presidenttiä jo kaksi kautta. Juuri he aloittivat ratsastuksensa nationalismilla jo 1990-luvun alun vaaleissa, jolloin puolueen suosio oli villissä kasvussa. Myös ex-kommunistit eli KPRF kannatti erityisesti 1990-luvulla patrioottisia ja geopoliittisia suurvalta-ajatuksia, jotka isänmaallisessa intomielisyydessään muistuttivat melkein antisemitistisen Pamjat-rintaman aatteita.

Nationalismilla on ollut Venäjällä hyvät kasvualustat. Pitkin laajaa maata on 1990-luvulta lähtien vaellellut monimiljoonainen sisäisten ja ulkoisten pakolaisten kasvava joukko. Neuvostoliiton hajottua (1991) reuna-alueilta ja myös uusista valtioista palasi äiti-Venäjälle miljoonittain venäjänkielisiä, mutta myös monia muita kansallisuuksia – etnisten konfliktien seurauksena.

Tuossa muukalaisten joukossa on ollut muun muassa azereita, abhaaseja, tadzhikkeja ja tshetshenialaisia. Tshetshenian sota, Moskovan kerrostalojen räjäytykset ja Beslanin koulukaappaus ovat kiristäneet kansallisuuksien välisiä suhteita entisestään.

Juuri tshetshenialaiset pakolaiset ovatkin eräänlaisia kaksoiskärsijöitä: hehän ovat suurelta osin Venäjä-mielisiä ja lähteneet pakoon kiihkomielisempiä islamilaisia nationalistiveljiään, jotka eivät Venäjän kanssa rauhaa halua. Tshetshenian molemmat sodat ovat yksittäisenä ilmiönä suurin venäläistä kiihkonationalismia ruokkiva ilmiö – ja samalla mielestäni karkein ja pahin ihmisoikeusrikos.

Tshetshenia vie presidentti Vladimir Putinilta mainetta lännessä paljon enemmän kuin olematon oligarkkijahti, jota näytellään sisäpolitiikan ja vaalien vuoksi. Ilman oligarkkeja ei olisi Putinia, ei uutta keskusjohtoista – ja Moskova-Pietari-akselilla jopa keskiluokkaistuvaa markkina-Venäjää…

Mutta urheilullisena ex-KGB-ammattilaisena presidentti Putin on ilman muuta myös tajunnut, mikä voima on ns. ”terveessä nuorisossa”.

Ryhtiliike nimeltä ”Nashi” – ”Demokraattinen Antifasistinen Nuorisoliike” – on muodostumassa nuorvenäläisen nationalismin keskeiseksi viralliseksi järjestöksi, jolla on presidentin täysi tuki. Viimeksi sunnuntaina 7.10. ”nashistit” järjestivät Moskovassa lähes 10 000 kannattajansa kanssa katukokouksen, jonka ainoana asiana oli osoittaa Putinille uskollisuutta tuomalla johtajalle syntymäpäivätervehdys mielenilmaisun muodossa. Toukokuussahan Nashi-nuoret piirittivät Viron
Venäjän-suurlähetystöä ja heinäkuussa he kokoontuivat Seliger-järvelle harrastelemaan liikunnallis-sotilaallisia leikkejä. Siinä sivussa kuunneltiin luentoja siitä, mitä Putin-ideologia eli suvereeni demokratia tarkoittaa. Seligerin leirillä ei alkoholia tarjoiltu, jopa kiroilusta joutui aidan ulkopuolelle! Moinen kurinalaisuus ja urheilullisuus ylittää paljossa neuvostoajan keski-ikäisten Komsomol-johtajien askeettisuuden ja moraalikäsitykset!

Nashistit ovat siis ”Antifasistinen Nuorisoliike”, mutta se voi Venäjällä tarkoittaa vaikka sitä, että liberaalin Jabloko-puolueen nuoret intelligentit ovatkin yhtäkkiä ”fasistinen” vastustaja numero yksi – kansallisbolshevikkien eli natsbolien ja laitonta maahanmuuttoa vastustavien DPNI-kansallismielisten ohella. Se, mikä ei sovi Nashi-ideologiaan ja putinilaiseen demokratiakäsitykseen, onkin sitten ”fasismia”.

DPNI – ”Laittoman maahanmuuton vastainen liike” on oikean laidan ääri-ilmiönä NBP-natsbolejakin arvaamattomampi ja hyvin nationalistinen, osittain rasistinen nuorisojärjestö. Se on ollut viime vuodet hämmästyttävässä kasvussa ja tuli Suomessakin tunnetuksi vuodentakaisten Kontupohjan levottomuuksien provokaattorina. DPNI-johtaja Aleksandr Potkin (Belov) toi nimittäin viime vuoden elokuussa moskovalaiset skinikaverinsa Kontupohjaan lietsomaan paikallisväestöä Kontupohjassa asuvia azereita ja tshetsheenejä vastaan. 200 joutui pakosalle, suuri osa ei ole sen jälkeenkään Kontupohjaan palanut.

DPNI toimii monella saralla: järjestö vaatii Venäjälle pakolaiskeskusten perustamista, tiukempaa ulkomaalaislainsäädäntöä ja mm. kansalliskaarteja ”tarkkailemaan maahanmuuttajia”. Se on tällä hetkellä keskeinen vuosittaista ns. ”Venäläistä marssia” Moskovassa järjestävä ääriliike. Seuraava marssi, josta ennakoidaan mittavaa nationalistista voimannäyttöä, on suunnitteilla Moskovaan ja moneen muuhunkin venäläiskaupunkiin marraskuussa, 4.11. Mielenkiintoista on nähdä, pystyykö Kremlin virallinen jalkaväki, Nashi-nuoret jonkinmoiseen vastavetoon äärinationalistien toiminnalle lähiaikoina.

Venäjän puoluekartalta on löytynyt jo 15 vuoden ajan sellainenkin ilmiö ja kummajainen kuin Kansallisbolshevistinen puolue (NBP). Sitä on pitkään johtanut 60-lukulainen dissidenttikirjailija ja melkoinen vekkuli nimeltä Eduard Limonov. Hän emigroitui 1970-luvun puolivälissä Amerikkaan ja Ranskaan, mutta palasi Venäjälle pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Limonovilaisten puolueagendaan kuuluvat patriotismiksi naamioidut äärinationalistiset julistukset ja tempaukset, joiden perusteella ”natsionalbolshevikkeja” eli ”natsboleja” on nimitelty tomaattiterroristeiksikin.

Limonov julkaisee melko säännöllisesti omaa verkkolehteään nimeltä ”Limonka”, jossa on viime vuodet kritisoitu ankarasti presidentti Putinia. Natsbolien mielestä putinilainen ”suvereeni demokratia” on poliisivaltion pystyttämistä. Syyskuun 2007 Limonkan kannessa poseerasi alastomaksi riisuttu Putin, sukupuolielin jämäkässä erektiossa. Kuvateksti kuului: ”Mutta eihän keisarilla ole vaatteita”. Limonovilainen nationalismi ei siis presidenttiä pahemmin kumartele, mistä seurauksena ovat jatkuvat oikeusjutut, julkaisu- ja kokoontumiskiellot. Tämä ei ole estänyt puolueen suosion kasvua nuorten ja myös venäläisten intelligenttien parissa – NBP onkin varteenotettava oppositiovoima, joka kannattaa pitää mielessä, vaikka se ei omana ryhmänään – ja sensuurista johtuen – äänikynnystä ylitäkään.

Pentti Stranius
Venäjä-tutkija, Joensuu